Syyskuussa 1913 puolalainen insinööriopiskelija Mieczysław Wojnicz saapuu Görbersdorfin parantolaan. Mieczysław toivoo vuoristoilman lievittävän tuberkuloosiaan. Päivät kuluvat kuunnellessa keuhkosairaiden miesten keskusteluja päivänpolttavista kysymyksistä: Puhkeaako Euroopassa sota? Mikä hallitusmuoto on paras? Onko demoneita olemassa? Toistuvasti keskustelu kääntyy olentoon, jonka vaikeaselkoisuudesta keskustelijat ovat yhtä mieltä: naiseen. Voiko nainen olla subjekti?
Mieczysławia askarruttavat myös paikalliset tarinat vuoriston oudoista tapahtumista. Parantolaakin varjostavat selittämättömät kuolemantapaukset. Millainen voima vuoristometsissä liikkuu, ja keiden katseen Mieczysław tuntee selässään? (Takakannesta.)
En ole koskaan aiemmin lukenut Olga Tokarczukin teoksia. Jo heti ensi sivuilta tiesin, että kirjasta tulee yksi kaikkien aikojen suosikkejani: tarinan kerronta, sanankäyttö, lauseenmuodostus, elokuvallisuus! Ja kiitokset menevät tietysti myös Tapani Kärkkäiselle, joka on suomentanut kirjan, sillä mistä minä tiedän miten O.T. kieltään käyttää.
Luettuani kirjan kokonaan voin todeta, että se oli vielä parempi kuin jo muutaman sivun luettuani hehkutin. Myös teemat ovat ajankohtaisia ja omaperäisesti käsiteltyjä: esimerkiksi naisten asema, vanhojen filosofien tunkkaisuus, konformismi, tekopyhyys, elämän moninaisuus ja tieteelle näkymätön selittämättömyys. Sattumalta olimme juuri lähipiirissä puhuneet yhdestä eli etiketin ja konformismin ongelmallisuudesta. OT:n siteeraaminen toi hyvän lisän tähän keskusteluun. Sekä kirjailijan että suomentajan jälkisanat olivat kuin piste i:n päälle, lyhyitä mutta informatiivisia.
Puolalainen nobelisti Olga Tokarczuk saattelee lukijat uusimmassa teoksessaan – ensimmäisessä Nobel-voiton jälkeen – monista romaaneistaan tutuille seuduille. Vuosi on 1913, kun puolalainen insinööriopiskelija Mieczysław Wojnicz saapuu Görbersdorfin parantolaan. Nykyään Sokołowskona tunnettu kylä sijaitsee Sudeeteilla muutaman kilometrin päässä Tšekin rajasta, mutta kirjan tapahtuma-aikaan Puolaa ei ollut ja kaupunki oli osa Preussin Sleesiaa.
Görbersdorfin parantola on historiallinen tosiasia. Hermann Brehmer perusti kylään maailman ensimmäisen tuberkuloosiparantolan. Kirjallisuuden tunnetuin parantolakuvaus löytyy tietysti Thomas ManninTaikavuoresta. Görbersdorf oli esikuva Alexander Spenglerin parantolalle Davosissa. Taikavuori onkin ollut Tokarczukin mielessä Empusionia tehtäessä, sen verran paljon yhdistäviä tekijöitä romaanien välillä on. Tokarczuk onkin kertonut palavansa Taikavuorelle muutaman vuoden välein.
Wojnicz siis saapuu parantolaan hoitamaan tuberkuloosiaan. Hän majoittuu herra Opitzin herrainpensionaattiin. Naisia ei siellä nähdäkään: kirjan alussa huoneeseen tuo ruokaa nainen, josta nähdään vain nopeana vilauksena ohi kiitäviä vaatteita, ei oikeastaan sen enempää, ja pian tuo nainen, rouva Opitz, siivotaankin tarinasta kokonaan pois.
Herrainpensionaatin asukkaat odottavat asuinpaikan vapautumista …
Puolalainen nobelisti Olga Tokarczuk saattelee lukijat uusimmassa teoksessaan – ensimmäisessä Nobel-voiton jälkeen – monista romaaneistaan tutuille seuduille. Vuosi on 1913, kun puolalainen insinööriopiskelija Mieczysław Wojnicz saapuu Görbersdorfin parantolaan. Nykyään Sokołowskona tunnettu kylä sijaitsee Sudeeteilla muutaman kilometrin päässä Tšekin rajasta, mutta kirjan tapahtuma-aikaan Puolaa ei ollut ja kaupunki oli osa Preussin Sleesiaa.
Görbersdorfin parantola on historiallinen tosiasia. Hermann Brehmer perusti kylään maailman ensimmäisen tuberkuloosiparantolan. Kirjallisuuden tunnetuin parantolakuvaus löytyy tietysti Thomas ManninTaikavuoresta. Görbersdorf oli esikuva Alexander Spenglerin parantolalle Davosissa. Taikavuori onkin ollut Tokarczukin mielessä Empusionia tehtäessä, sen verran paljon yhdistäviä tekijöitä romaanien välillä on. Tokarczuk onkin kertonut palavansa Taikavuorelle muutaman vuoden välein.
Wojnicz siis saapuu parantolaan hoitamaan tuberkuloosiaan. Hän majoittuu herra Opitzin herrainpensionaattiin. Naisia ei siellä nähdäkään: kirjan alussa huoneeseen tuo ruokaa nainen, josta nähdään vain nopeana vilauksena ohi kiitäviä vaatteita, ei oikeastaan sen enempää, ja pian tuo nainen, rouva Opitz, siivotaankin tarinasta kokonaan pois.
Herrainpensionaatin asukkaat odottavat asuinpaikan vapautumista varsinaisesta sanatoriosta. He käyvät hoidoissaan ja nauttivat illallista yhdessä. Miehet keskustelevat ajankohtaisista asioista. Politiikka kiinnostaa, samoin tietysti Euroopan kiristyvä jännite – ensimmäinen maailmansotahan on tulossa. Aivan erityisesti tietysti kiinnostavat naiset. Miehet ovat tietysti aivan kammottavia sovinisteja.
Se on totta, pitää myöntää, että siinä suhteessa nainen on vain pelkkä objekti. Mutta ei kukaan ole niin tyhmä, etteikö tunnustaisi naisen tietynlaista subjektiutta. Kun katselee naisen kasvoja, on pakko myöntää, että hän on sittenkin jollain tapaa erillinen, hän on yksilö ja subjekti. Eikö totta? Mutta toisaalta hänen ruumiinsa ja sen myötä hän itsekin kuuluvat kaikille, sillä hän on astia, josta ihmiset syntyvät. Naisen ruumis, hänen vatsansa ja kohtunsa, kuuluvat koko ihmiskunnalle.
Herkullinen keskustelu käydään myös siitä, millaista naisten kirjoittama kirjallisuus on ja onko siitä mihinkään. Lopullista arviota on vaikea sanoa, koska – luonnollisesti – kukaan miehistä ei tietenkään naisten kirjoittamiin kirjoihin koske.
Pelkkää ummehtunutta sovinismia ei Empusionissa onneksi tarvitse katsella sivusta. Teos on saanut alaotsikon Kauhua keuhkoparantolassa ja Tokarczuk rakenteleekin Görbersdorfiin häiriintynyttä pikkukylän tunnelmaa. Vuorten rinteillä asuu takapajuisen oloisia miilunpolttajia, kylässä tapahtuu kummallisia kuolemantapauksia ja herra Opitzinkin pensionaatista löytyy kaikkea omituista. Wojniczilla riittää ihmeteltävää. Kirjassa häilyy myös jotain selittämätöntä, kun tapahtumia kertoo Wojniczin itsensä sijasta ulkopuolinen kertoja, joka toisinaan käyttää itsestään me-muotoa. Keitä nämä ”me” oikein ovat?
Tunnelma kiristyy mukavasti tarinan edetessä ja perinteisen bildungsromanin, feministisen kommentoinnin ja yliluonnollisten outouksien yhdistelmä saavuttaa lopulta hienon huipennuksen. Tokarczuk on toisinaan hyvinkin hämärä, mutta Empusion osuu Tokarczukin tuotannossa selkeämmälle puolelle. Se nouseekin suosikikseni Tokarczukin tuotannosta. Suomennos on totuttuun tapaan Tokarczukin luottosuomentajan Tapani Kärkkäisen ammattitaitoista kädenjälkeä. Pienen myönnytyksen Kärkkäinen on joutunut tekemään, sillä yksi Tokarczukin puolaksi käyttämistä keinoista ei suomeksi taivu – vaan ei taivu kyllä monelle muullekaan kielelle. Se ei lukuelämystä haittaa. Empusion on hienoa työtä molemmilta tekijöiltään.
---
In Empusium, the Nobel Prize-winning Polish author Olga Tokarczuk revisits familiar themes and settings. Set in 1913, the novel follows Polish engineering student Mieczysław Wojnicz, who arrives at the Görbersdorf sanatorium in the Sudetes to treat his tuberculosis. Görbersdorf, a real place, inspired sanatorium scenes in Thomas Mann's The Magic Mountain, a clear influence on Tokarczuk.
Wojnicz lodges at a male-only pension, whose residents are waiting for space in the main sanatorium. As they share meals, the men engage in discussions on politics, the looming war, and women—often with an outdated and sexist view. The women remain objects of fascination yet are distanced, creating a charged, eerie atmosphere.
Tokarczuk adds a supernatural twist, introducing a menacing tone as mysterious deaths and strange figures haunt the village and pension. An unnamed narrator, occasionally using "we," adds to the eerie, almost collective sense of mystery.
Blending bildungsroman, feminist critique, and supernatural elements, Empusium builds to a striking climax. Although Tokarczuk can be complex, this novel is one of her clearer works. The Finnish translation by Tapani Kärkkäinen skilfully captures Tokarczuk's distinctive style, even with minor linguistic adaptations. Empusium stands as a compelling, finely crafted addition to Tokarczuk's oeuvre.
